sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Pornopolkaa


Viikonloppu sujui hauskoissa tunnelmissa Espoon Dipolissa elämäni ensimmäisessä Ropeconissa. Luokkakaveri sai suostuteltua minut mukaansa, hän on ollut ropeconin vakiokävijä jo seitsemän vuotta. Olen iloinen, että menin vaikka aluksi ei kauheasti kiinnostanut osallistua koko tapahtumaan... Tuokin johtui kyllä siitä, että tiesin ystäväni kertomuksesta, että viikonloppuna ei tulisi nukuttua paljon ollenkaan. Ja näinhän siinä kävi, että kun heräsin perjantaina jo kuudelta, että pääsisin töihin niin menin nukkumaan sunnutaina vasta kahden jälkeen seuraavan kerran. Menimme kyllä lauantaina viideltä nukkumaan, mutta yritys jäi melko säälittäväksi, enkä ainakaan minä saanut yhtään nukuttua kun salissa raikui hurja kuorsaus. Pieni univelka siis jäi, mutta ette usko kuinka mukavalta tuntui nukkua omassa sängyssä päiväunet kun tänään tulin kotiin. Reissu oli oikein hauska ja siellä oli vaikka minkä näköistä porukkaa ja tekemistä. Yksi asia, mistä erityisesti pidin tuolla ropeconissa oli se, että vaikka joku olisi ollut kuinka erikoisesti pukeutunut tai muuten erikoisen oloinen niin kukaan ei katsonut yhtään vinoon, vaan kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ja hauska kun ihmiset ovat niin innostuneita jostain pelistä, että jaksavat pelata sitä yli 10h PUTKEEN! Huhhuh.
Tuo yllä oleva kappale kuuluu pornopolkaan, jota tanssin ensimmäistä kertaa elämässäni. Se näytti todella hauskalta ja raskaalta, mutta oli oikeasti vielä hauskempaa ja raskaampaa kun sitä pääsi kokeilemaan. Tanssittiin useaan otteeseen tuon luokkakaverini ja hänen ystävänsä kanssa. Tästä näet vähän millaisesta tanssista on kyse, kyseisestä pätkästä voi hyvin tarkkasilmäinen katsoja myös nähdä minut.

Nyt lepäilemään, että jaksan huomisen työpäivän. Jotenkin se uni maistuisi nyt oikein hyvin!

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Rannalle!













net-a-porter

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Hot hot heat

Kuuma, kuuma, kuuma! Tällä puolella ruutua meinaa ainakin paahtua. Kyllä kesä kuulluu edelleen lempivuoden aikoihini, vaikka tätä hellettä olen jo moneen otteeseen ehtinyt kirota ja toivoa, että tulisi jo syksy ja viileämmät ilmat. Tykkään lämpöisestä, mutta kun hiki valuu selkää pitkin kun on ehtinyt olla ulkona kymmenen minuuttia, niin se menee jo vähän överiksi. Onneksi nyt on viikonloppu eikä tarvitse liikehtiä muuten kuin takapihalta jääkaapille juomaa hakemaan ja takaisin. Kirjat ja lehdet ovat sopivaa tekemistä helteille, kunhan niiden asia ei vaadi turhan kovaa paneutumista. Sain kaverilta muutaman Ellen ja Voguen silputtaviksi ja niitä olen nyt leikellyt viime päivät. Eilen kävin myös ostamassa uusimman Ellen hellelukemiseksi.

Toinen mitä tällä helteellä vielä jaksaa tehdä on katsella jalkapalloa. Viimeiset pelit ovat jo käsillä ja jo nyt tulee ikävä iltojen fudispelejä ja sitä jännitystä kun kannustaa omaa joukkuettaan voittoon. Espanjan menestys on ollut oikein mukavaa katsottavaa ja huomista odotan sormet ja varpaat ristissä toivoen heille sitä kirkkainta mitalia.

Mitään ompeluhommia en ole saanut aikaiseksi, enkä edes valokuvattua. Lupaan edelleen laittaa tänne ne kuvat mekoista, jotka ompelin iskän 50v juhliin, kunhan saan ne kuvattua... Laiskuus lienee sallittua tällä kelillä, jos ei muistele sitä, että kesäkuun alku oli hyvin viileä, enkä silloinkaan saanut mitään aikaiseksi...

Mutta ennen kuin sulan tähän näppikselle ja vaurioitan siten konetta pysyvästi, liitän tähän tämän hetken lempparibiisin ja lähden takaisin takapihalle Ellen ja Breaking Dawnin pariin, jääkaapin kautta kuitenkin...

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

As simple as that


Trenssin metsästys on edelleen käynnissä. Ehkä alennusmyynneistä löytyisi täydellinen yksilö?

garance doré

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Bag lady

Rakas H&M:n hapsulaukkuni tuntuu vetelevän viimeisiä henkäyksiään. Saattaa olla, että joudun pian hyvästelemään sen ja ottamaan tilalle toisen vähemmän täydellisen yksilön. Tuo laukku oli kyllä aivan loisto-ostos. Muistan kun joku valitteli ensimmäiset pari kuukautta sitä, kun en ollut vielä käyttänyt laukkua kertaakaan ostamisen jälkeen. Tiesin kuitenkin, että tuo laukku pääsisi käyttöön kun koulu alkaisi, sillä laukku on niin täydellisen kokoinen, että sinne saa mahtumaan kaikki koulukirjat ja jopa jättimäisen ja täpötäyden kansion muistiinpanoineen kaikkineen. Joten suru on nyt suuri kun laukun tekonahka on kulunut niin ohueksi, että se alkaa repeillä. Aion yrittää vielä antaa laukulle ensiapua ja yrittää vähän liimailla repaleisia osia, mutten usko siitä olevan pidempiaikaista apua. Hyvin laukku on kuitenkin nämä kaksi vuotta palvellut, sillä se on ollut lähes jokapäiväisessä käytössä. Sinne mahtuivat kaikki tarpeellinen, tosin moneen kertaan ehdin jo kirota sitäkin kun sinne tosiaan mahtuu niin paljon kamaa, että sitä joutuu sitten kantamaan selkä vääränä tai pienimmät tavarat katoavat olemattomiin pudotessaan laukun pohjalle. Nyt siis on tarkoitus lähteä etsimään korvaavaa yksilöä ja vaatimukset ovat melko suuret.

Laukun tulisi olla:
  • Niin suuri, että sinne mahtuu helposti koulukirjat ja suuri kansio.
  • Siinä saisi olla pitkä hihna, jonka saa heitettyä pään yli. Sillä vaikka niskani menevät helposti jumiin kun kanniskelen koko omaisuutta mukanani, niin koen silti, että on mukavampaa kanniskella laukkua niin, että molemmat kädet jäävät kuitenkin vapaiksi.
  • Ihanteellisinta olisi kuitenkin, että laukussa olisi sekä pitkä että lyhyempi hihna (tai parhaassa tapauksessa kaksi lyhyempää hihnaa).
  • Se saisi olla aitoa nahkaa
  • Värin pitäisi olla joko musta tai ruskea. Mutta värikäskin laukku olisi oikein piristävä, mutta sen yhdisteleminen voisi joskus olla haastavaa, joten uskon päätyväni neutraaliin sävyyn.
  • Siinä saisi olla useampi pienehkö tasku avaimille, ipodille, kännykälle, huulirasvalle yms pienelle krääsälle.
  • Ulkonäössä saisi olla jotain mielenkiintoista. Ostin tuon hapsulaukun sillon kun hapsutrendi oli kuumimmillaan ja rakastan niitä edelleen, vaikka isoin haloo onkin jo haihtunut. Jotain erityistä laukussa saisi kuitenkin olla, mutta sen pitäisi olla jotain sellaista mihin ei kyllästy helposti.
Keräsin net-a-porterista muutaman joko osittain tai täysin haaveitani vastaavien laukkujen kuvia inspiraatioksi kun lähden etsimään sitä oikeaa koulu- ja vapaa-ajanlaukkua:





Siinä olivat net-a-porterin suosikkini, joista kelpuuttaisin jokaikisen jokapäiväiseen käyttööni. Menen tänään käymään Jumbossa Vantaalla, joten aion sieltä katsella jos mukavan näköinen ja oloinen yksilö sattuisi eteeni.

torstai 10. kesäkuuta 2010

What I'm listening right now


Framing Hanley-Hear me now

Toukokuu meni ja blogin hiljaisuus sen kuin jatkui. Kesäkuukin on jo hyvässä vauhdissa, koulu loppui ja tämän viikon olen hikoillut töissä. Uuteen työhön opettelu on vienyt niin voimat, etten ole iltaisin jaksanut tehdä mitään. Tiistaina kuitenkin käytiin siskon kanssa katsastamassa Green Day kalasatamassa, oli aivan mahtava keikka, kertakaikkiaan. Toivottavasti bändi tulee uudelleenkin, sillä sen verran mahtava show oli laitettu kokoon, että sitä menisi mieluusti katsomaan uudemmankin kerran.

Nyt menen katsomaan Muodin Huipulle ja nuokkumaan sohvan nurkkaan. Ihanaa kun huomenna on perjantai ja alkaa viikonloppu sekä kovasti odotetut fudiksen MM-kisat!