perjantai 18. marraskuuta 2011

Plussan puolella

En ole ikinä ollut niitä luokan laihimpia tyttöjä, vaan aina sieltä pyöreimmästä päästä. Joskus se on häirinnyt enemmän ja joskus vähän vähemmän. Painokin on kyllä heilahdellut suuntaan ja toiseen niin moneen otteeseen, etten enää pysy perässä. Vaatteeni olen kuitenkin aina pystynyt ostamaan perusliikkeistä, mutta olen jo pariin otteeseen kuullut hyvän ystäväni valittavan, että hän ei löydä kivoja vaatteita omassa koossaan, koska ei mahdu kaikkiin perusliikkeiden vaatteisiin. Muutenkin olen kuullut, että isokokoisten naisten  (miksei miestenkin) on vaikea löytää tyylikkäitä vaatteita, sillä joskus tuntuu, että isommille ihmisille tarjotaan pelkkiä säkkejä... Ja ymmärrän ärtymyksen oikein hyvin. Monet "ongelmavartaloiset" tulevat ompelijalle, kun perus ketjuliikkeet eivät tarjoa vaatteita heidän vartalon mallilleen tai muodoilleen. Ongelmat eivät tietenkään aina liity painoon, vaan ongelma voi olla esim. ryhdin poikkeavuudet, erityisen suuret rinnat tai vaikka eripariset olkapäät, minkä takia vaatteet eivät istu päälle ollenkaan, ellei niitä ole tehty mittojen mukaan.

Jos nyt kuitenkin keskitytään niihin ylimääräisiin kiloihin. Monet pyöreät naiset ovat mielestäni todella viehättäviä ja naisellisia ja onkin upeaa nähdä ihmisiä, jotka rakastavat jokaista kiloaan, sillä itsevarmuus on se joka kaunistaa. Tämä tietenkin pätee myös hoikkiin tai vaikka punatukkaisiin ihmisiin. Se kun kantaa itsensä ylväästi ja rohkeasti ja pukeutuu tyylinsä mukaan on kaunista katseltavaa. Siksi onkin tärkeää, että myös niitä kauniita plus-kokoisia vaatteita löytyisi kaupoista.

Asokselta löytyi Curve-mallisto, mistä ainakin minä löysin vaikka mitä herkkuja!

Tästä Curve-mallistosta löytyy kokoja uk 26:teen saakka, mikä vastaa Suomessa kokoa 54. Ihanaa kun vaatteissa oli paljon herkullisia, hehkuvia värejä, eikä pelkkää mustaa, mikä tuntuu olevan aika usein ainoana vaihtoehtona jos halutaan löytää vähän suurempi koko. Sillä oli se musta kuinka hoikentava väri tahansa, niin se on loppujen lopuksi myös melko tylsä ja ankea väri (vaikka musta omiin lempiväreihini pukeutumisessa kuuluukin... :D). Asussa pitäisi olla vähän iloa ja säihkettä. Itselläni on ainakin parempi fiilis kun asu on kiva ja mieluisa.


Simply Be oli toinen sivusto, jolta löysin plus-koon vaatteita. Täällä kokoja oli vielä reilummin kuin Asoksella, mutta mallisto ei ainakaan minua miellyttänyt yhtään niin paljon kuin Curven valikoima. Osa vaatteista oli ihan kivoja, mutta osa vähän ehkä turvan tavaratalo-tyylisiä. Joitain helmiä voi kuitenkin löytää kun jaksaa selailla. Sivuston ulkoasu ei myöskään ollut yhtä kaunis ja selkeä kuin Asoksella.

Googlen kautta löytyi hartaasti etsimällä muutamia ihan hyviä nettikauppoja... Suurin osa sivustoista kuitenkin näytti ulkoasultaan varsin valjuilta ja sekavilta. Valikoimaa oli joissain ihan hyvin, mutta muutama paikka missä surffasin oli varsin yksipuolinen valikoimaltaan ja vaatteet olivat aivan liian tylsiä, jos haluaa jotain vähän näyttävämpää tai erikoisempaa pukea ylleen. Oli myös melko hassua, että vaikka kyse olisi ollut pluskokoisten vaatteiden sivustosta, niin vaatteita kuitenkin joillain sivustoilla esittelevät hyvin hoikat naiset.


Moda Yes oli valikoimaltaan kovin tummanpuhuva, mutta muutaman ihan kivan vaatteen löysin sieltä, tosin harmi kyllä ne olivat koko kaupan ainoat herkut. Monet vaatteista näyttivät ehkä vähän iäkkäimmille naisille suunnatuilta, kuin mitä olin etsimässä.


Igigi olikin sitten oikein positiivinen yllätys kun itseni sen sivuille klikkasin. Etusivulta huomasi heti, että kyseessä on vähän laadukkaampi shoppi. Ja nyt löytyi taas väriä! Vaatteet olivat upean naisellisia, kurveja korostavia ja upeasti leikattuja. Haluaisin itselleni tuon ylimmän rivin oikean puolimmaisen mekon, se on ihanan värinen ja kauniin mallinen.

Kauppojen tarjontaan en ole kauheasti kolunnut läpi, mitä nyt joskus ystäväni kanssa olen Prismasta etsinyt hänelle housuja tai muuta vaatetta. Netistä kuitenkin etsimällä tarkkaan löytää lopulta jo aika useita kivojakin nettikauppoja, joista voi löytää itselleen kivaa puettavaa koosta riippumatta.

Löysin yhden sivuston, jossa listataan linkkejä eri nettiputiikkeihin, joissa on tarjolla runsaasti kokoja ja eri valikoimia. Toivotaan, että tulevaisuudessa vaateteollisuus satsaa vähän enemmän myös kurvikkaampien naisten (ja miesten) muotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti