keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Perusvaatteet

Täytin tiistaina vuosia ja vaikka en kovi viisastuneeni matkallani kovinkaan paljon, niin jotain hyviä vinkkejä ja elämänohjeita on kuitenkin korvan taakse jäänyt. Muutama vuosi sitten en välittänyt vaatteiden materiaaleista yhtään, nappasin "ihan kivan" paidan kassan kautta kotiin ja jätin sen sitten ensimmäisen käyttökerran jälkeen kaappiin pölyttymään. Masentaa edes ajatella kuinka paljon on käyttänyt rahaa aivottomiin ostoksiin, joiden elinkaari on ollut säälittävän lyhyt. Ei ole mitään järkeä ostaa vaatetta jos tietää, että se kulahtaa ensimmäisessä pesussa tai mikä pahempaa, näyttää jo kaupassa siltä, että se on monta vuotta vanha rätti. Materiaalilaput syynään nykyisin tarkkaan ja pyrin ostamaan parasta mahdollista laatua mihin opiskelijabudjetillani kykenen. Köyhälle ei ole varaa ostaa halpaa, siinä piilee jokin viisaus, joka pitää oppia kantapään kautta, että se iskostuu takaraivoon pysyvästi.
Olen jo ehtinyt miettiä mitä omaan täydelliseen perusvaatevarastoon kuuluu. Toimivassa vaatekaapissa kuuluu olla niitä vaatteita, jotka lähtisi hakemaan vaikka palavasta talosta, mutta sen lisäksi tarvitaan niitä turvallisia ja luotettavia perusvaatteita, jotka kestävät vuodesta toiseen ja ovat klassisen tyylikkäitä, eivätkä mene koskaan pois muodista. Sellaisia vaatteita, joissa on sitä jotain, joka jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen ja jotka on tehty laadukkaista materiaaleista. Perusvaatteiden ei tarvitse olla tylsiä, vaikka niiden kuuluu kestää katseita vuosia, jotain yksityiskohtia saa siis olla, mutta mielellään sellaisia, jotka kestävät aikaa, eivätkä hypi silmille.
Jossain blogissa oli sellainen juttu, että jos tulipalo tuhoiaisi kaikki vaatteesi ja asusteesi mitä lähtisit ensimmäisenä ostamaan? Tältä pohjalta on aika hyvä miettiä, mitkä ovat vaatekaapin ensisijaisen tärkeitä palasia, joita ilman ei selviä. (EDIT: Innostuin vähän ja kollaaseihin tuli vähän enemmänkin tavaraa kuin mitä ihan ensi sijaisesti menisin ostamaan...) Tässä oma listani:

  • Aloitetaan farkuista. Arkisin elän farkuissa, sillä ne ovat helpoin valinta kouluun. Ei tarvitse huolehtia onko helma noussut korviin tai onnistuuko pyörällä ajaminen mekossa. Alkuun pääsisin oikein mainiosti mustilla ja sinisillä farkuilla. Lahkeet saisivat olla hieman kapenevat, mutta ei kuitenkaan ihan naurettavan pillit. Malli saisi olla mahdollisimman yksinkertainen ja vyötärö saisi olla hieman korotettu, ettei tarvitse koko ajan kiskoa paidan helmaa alaspäin.

  • Jos jatketaan alaosilla, niin parit shortsit olisivat tarpeen. Toiset saisivat olla farkkushortsit ja toiset kenties puuvillaa. Farkkushortsit saisivat olla vähän tiukemmat, mutteivät saisi kuitenkaan puristaa tai kiristää. Toiset shortsit saisivat olla vähän rennommat, ehkä vähän pussittavat. Farkkujen lisäksi olisi kiva omistaa myös jotkut muut pitkät housut, jotka sopisivat niin arkeen kuin juhlaankin. Väri saisi olla helposti yhdisteltävä musta, harmaa tai sininen. Mallissa saisi olla jotain erityistä, esim. laskoksia tai erikoinen leikkaus, joka tekisi niistä mielenkiintoiset. Jumpsuitteihin ehdin jo rakastua, joten sellainen olisi kesäpäiville hyvä vaihtoehto. Malli saisi olla rento lyhyillä lahkeilla ja hihoilla. Vyötäröllä saisi olla vyö, että saa kurottua uuman esiin, ettei näytä raksamieheltä tai lapselta kurahaalarissa. Edessä saisi olla napit tai vetoketju. Sukkahousuja pitäisi olla paljon! Mustia paksuja saisi olla eri deniereissä useampi pari. Lisäksi saisi olla parit ohuemmat värikkäät sukkahousut ja muutamat tylsät ihonväriset.

  • Hameita saisi olla muutama. Kaksi tai kolme arkeen sopivaa ja yksi juhlavampi. Joku kuviollinen hame olisi kiva sekä pari tummaa, yksi musta ja yksi harmaa. Hame saisi olla lyhyehkö, olematta kuitenkaan sellainen, että tarvitsee kumartuessa pelätä että vilkkuu mitään ylimääräistä. Samoin hameessa saisi olla sellainen vuori, joka estäisi hameen nousun kävellessä korviin, mikään ei nimittäin ole rasittavampaa kuin helman alas kiskominen. Farkkuhame olisi myös pakollinen. Toinen arkihame saisi olla villakangasta, että se kävisi talveen paksujen sukkisten ja saappaiden kera.

  • Yläosista sitten... Tank-topit ovat lemppareitani sillä ne sujahtavat helposti niin huppareiden kuin neuleidenkin alle. Valkoinen on väreistä paras, mutta myös musta ja harmaa toimivat. Harmaassa topissa voisi olla joku hieno printti, jos sellaisen sattuisi jostain kaupasta löytämään. Topit saisivat olla yksinkertaisia malliltaan, yksityiskohtina saisi sitten olla nappeja tai taskuja. Painijaselästä en niin välitä, joten tavalliset olkaimet olisivat parhaat. Ja malli saisi olla pitkähkö.

  • Muita paitoja saisi sitten olla useampikin. Jos pitäisi heti hommata välttämättömät niin en hommaisi näin montaa, mutta useampi yläosa yhtä alaosaa kohden olisi tarpeellinen. Tykkään raitapaidoista erityisesti musta-valkoinen ja puna-valkoinen ovat parhaat väriyhdistelmät. Sinivalkoinen on raikas, mutta siitä tulee vähän liikaa seilori mielleyhtymiä. Elän pitkähihaisissa t-paidoissa (?), joten niitä pitäisi olla useita, mieluiten punaisena, mustana, sinisena, valkoisena, harmaana ja violettina. Haaveilen myös ruutupaidasta, mutten osaa päättää minkä väriset ruudut tahtoisin. Muutama printtipaita ja joku hieno bändipaita olisi myös kiva lisä vaatekaappiin. Ja täydellistä kauluspaitaa yritän myös metsätsästää. Sen tulisi olla mahdollisimman kaukana tiukasta sihteerityylistä, joten ihastuin kovasti kuvan liukuvärjättyyn 3/4-hihaiseen paitaan. Pitkän mallisia tunikoita on myös kiva käyttää silloin kun vartalon kanssa on ongelmia ja pömpöttävän vatsan tahtoo piiloon.

  • Käytän harvemmin huppareita, joten korvaan ne neuleilla. Tykkään sekä ohuista että paksuista, mutta koska olen lämminverinen ja olen pian pää märkänä, niin suosin ohuita neuleita arkena. Kun elohopea tippuu reilusti pakkasen puolelle on kuitenkin elintärkeää omistaa paksu neule, johon voi hautautua. Ohuita neuleita saisi taas kaapissa olla rajaton määrä, kaikissa mahdollisissa väreissä ja malleissa. Boleroista en enää nykyään pahemmin välitä, mutta lantiolle ja reisiin ulottuvat neuleet ovat ihania. Neulemekko on myös ihana paksujen sukkahousujen, huivin, rouheiden asusteiden ja kunnon saappaiden kera.

  • Aah, mekot sitten. (En tiedä miksi osasta kuvia tuli näin pikkuruisia, mutta ne saa klikattua suuremmiksi) Jos rahaa olisi niin hankkisin kaappini täyteen mekkoja, mutta uskon, että neljällä-viidellä mekollakin pärjää. Lupasin itselleni, että kunhan saan vähän kerättyä rahaa ja löydettyä laadukkaan merkin niin ostan itselleni laadukkaan mustan arkimekon, joka käy missä tahansa ja muuntautuu moneen asusteita vaihtamalla. Parasta olisi, että se olisi lyhyt hihainen, muttei kuitenkaan hihaton, pituus saisi olla noin reiden puoleen väliin ja mallin melko yksinkertainen. Rakastan taskuja, joten sellaiset saisi mekosta löytyä. Olisi hyvä, että mekko toimisi niin vyön kanssa kuin ilmankin. Mustan mekon lisäksi yksi värikäs, mieluiten kuviollinen mekko, yksi paitamekko ja yksi juhlava mekko varmaan riittäisivät ensihätään. Juhlamekko saisi olla ajaton, että se toimisi monta vuotta ja useissa juhlissa. Pikkumusta olisi tietty ihanteellisin vaihtoehto, mutta ei värikäskään mekko ole huono vaihtoehto.


  • Mekkojen lisäksi rakastan takkeja ja jakkuja. On sekä mukavaa että fiksua omistaa useampi kuin yksi takki, jotta löydän hyvän takin joka kokonaisuuteen. Tässäkin uskon, että neljällä takillä pärjää kunhan valitsee toimivat värit, laadukkaa materiaalit ja ajattoman mallin. Farkkutakki on täydellinen kesätakki ja itse olen onnekas, että löysin kirpparilta täydellisen farkkutakin. Siinä sitten elinkin koko kesän. Farkkutakin lisäksi nahkatakki on must. Itse valitsen mustan, mutta oikea ruskean sävykin on todella kaunis. Jakkuja olisi kiva omistaa ainakin kaksi, mutta yhdelläkin pärjää. Itse etsin edelleen täydellistä jakkua, siinä saisi olla käärittävät hihat ja se saisi olla vähän oversized-malli, mutta olkapäiltä kuitekin hyvin istuva. Näiden kolmen lisäksi kaappiin olisi hyvä hommata vielä yksi takki oli se sitten minkälainen tahansa, kunhan se toimii muiden vaatteidesi ja asusteidesi kanssa. Itse ottaisin ehkä jonkun hieman pidemmän mallin, sillä on rasittavaa kun käyttää pitkää neuletta ja takki on lyhyt.

  • Noiden neljän lisäksi tarvitaan kaksi takkia kylmemmille keleille. Trenssi on klassikko ja kun löytää sen oikean kannattaa se ostaa, vaikka hinta vähän kirpaisisi, sillä se ei mene koskaan muodista ja sopii kaikkeen! Se toimii niin keväällä kuin syksylläkin, niin mekkojen kuin housujen kanssa ja niin Suomessa kuin Pariisissakin. Lisäksi Suomen talveen on pakko hommata villakangastakki. Musta on varma väri, mutta lisäksi sininen ja violetti ovat omia suosikkejani. Omassa täydellisessä villakangastakissani saisi olla isot taskut, kaulus, jonka voisi nostaa tarvittaessa pystyyn ja yksirivinen napitus. Nappien sijaan myös remmit ovat hyvä vaihtoehto. Tykkään kovasti kuvan mustan takin pinkistä vuorista.


  • Entäs alusvaatteet sitten? Näistä olisi tietty pitänyt aloittaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ilman hyviä alusvaatteita ei pärjää. Kannattaa aloittaa mustista, valkoisista ja nudeista, mahdollisimmat huomaamattomista liiveistä, jotka sopivat hyvin tiukemmankin läpikuultavan paidan alle. Kun pohja on kunnossa voi hommata niitä täydellisen kauniita alusvaatteita vaikka missä väreissä. Itse tykkään pitsistä, röyhelöistä, paljeteista ja "timanteista". Väreistä suosikkejani ovat taas sinisen, violetin ja punaisen eri sävyt. Kaunis yöasu on myös tarpeen ja kylpy/aamutakki on tietty luksusta. Sukkiakin pitäsi olla useampi pari, kun osa on aina pyykissä, osa hukassa ja osa täynnä reikiä.

  • Alusvaatteista voidaan sujuvasti siirtyä uimapukuihin ja jumppavaatteisiin. Harrastan enemmän tai vähemmän aktiivisesti juoksua ja käyn viikoittain step-jumppatunnilla, joten näihin harrastuksiin on hyvä olla sopivat välineet. Sisäjumppaa vermeet käyvät myös kesäisin ulkona lenkkeilyyn, mutta talveksi tarvitsee ulos lämpimämmät varusteet vaikka juoksisi kuinka nopeasti. Sopivat lenkkarit, verkkarit ja takki olisi siis hyvä löytyä. Urheiluun tarkoitetut alusvaatteet pitäisi ehkä vielä joskus hommata, ainakin urheiluliivit. Uikkareista sitten; musta kokouikkari, jossa voisi oikeasti myös uida, eikä vaan makoilla rannalla olisi hyvä lisä bikineille. Toivon olevani ensi kesänä siinä kunnossa, että kehtaan bikineissä hillua rannalla, joten haluaisin mahdollisimman värikkäitä bikineitä korostamaan rusketusta.

  • Tulipa taas mahdollisimman säälittävä kuva... Mutta asusteet seuraavaksi. R.a.k.a.s.t.a.n erivärisiä huiveja. Elän 3/4 vuodesta huivi kaulassa, joten on hyvä jos kokoelmasta löytyy useita värejä, materiaaleja ja malleja. Eli jos pitäisi hommata kokonaan uusi vaatevarasto, niin ostaisin tietysti usemman huivin piristämään tummia takkeja, mekkoja ja paitoja. Kun muuten pukeudun hillittyihin väreihin, niin huiveissa saa sitten irrotella. Pinkkiä, turkoosia, keltaista, vihreää, violettia ja punaista. Kaikki käy ja mielelään vielä eri kuoseissa. Huivien lisäksi tykkään kovasti vöistä, joilla saa asuihin uutta ilmettä. Tykkään käyttää mekkojen kanssa vyötärövyötä kuromaan löysän muodon imartelevammaksi tai käyttää nahkavyötä pitämään housut ylhäällä. Vöitä saisi myös olla kaikissa mahdollisissa väreissä, mutta ainakin mustana, ruskeana, punaisena, violettina ja sinisenä. Saisi olla niittejä ja ketjuja. Talvella tarvitaan hanskoja ja pipoja. Olen huono pipoihminen, mutta kun sopiva yksilö sattuu kohdalle voisin muuttaa tapojani. Lisäksi tarvitaan lämpöiset tumput pipoon ja huiviin sopiviksi. Nahkahanskat olisi myös hakusessa, niissä pitää olla jotain ekstraa, en halua ihan perusmustia... Huivien lisäksi rakkautta riittää aurinkolaseille. Rakastan klassista wayfarer-mallia (kaikissa sateenkaaren väreissä) ja haluan vielä hommata Ray Banin vastaavan mallin vahvuuksilla. Lisäksi clubmaster-aurinkolasit kelpaisivat.

  • Kengät, ah! Tämä olikin aika haastava tehtävä, sillä olisin lisännyt listään vielä muutaman muun parin... Mutta toimivassa kenkäkokoelmassa tulee olla ainakin täydelliset nahkasaappaat (korolla tai ilman), klassiset mustat korkokengät, mukavat ballerinat (mielellään useammat monissa väreissä), Converset ja nilkkurit. Lisäksi kaipaisin omaan kaappiini mukavia kesäsandaaleja ilman korkoa, gladiaattorit olisivat hyvä vaihtoehto. Ensin hommaisin kenkäni mustina ja ruskeina ja kun myöhemmin täydentäisi kokoelmaani ostaisin pirteämpiä värejä ja hullumpia muotoja höystettynä spesiaaleilla yksityiskohdilla.

  • Vaikka olen viimeaikoina ollut melko huono käyttämään koruja, niin muutamia killuttimia olisi pakko hommata. Kulta ja hopea näyttävät parhailta. Pitkät ja rouheat ketjut ovat lähellä sydäntäni ja korun tulee olla tarpeeksi massiivinen, että se huomataan ja siinä on asennetta. En välitä niinkään ohuista pikku ketjuista, jos niissä ei ole jotain ihan ekstra spesiaalia (esim. rakastan kalevalan vanamo-kaulakorua, vaikka se aika pikkuriikkinen onkin!). Käytän korvakoruja hyvin harvoin, mutta muutama kaunis ja juhlallinen pari olisi kiva omistaa, joilla voisi kaunistaa sen täydellinen pikkumustan. Hopeisia ja nahkaisia rannekoruja saisi olla lukuisia ja se täydellinen rannekello hopeisena kelpaisi niiden kaveriksi ranteeseen. Haaveilen löytäväni myös täydellisen sormuksen, vasemmanpuoleinen hopeanvärinen sormus vastaa kuvitelmiani hyvinkin täydellisesti.

  • Laukuissa uskoisin pärjääväni vähän vähemmällä. Ennen olin totaalinen laukkuihminen ja metsästin kirppareilta vaikka minkälaisia veskoja, mutta nyt huomio on kiinnittynyt ennemmin kenkiin. Uskoisinkin, että pärjäisin melko mallikkaasta kolmella täydellisellä laukulla. Yksi, yllätys yllätys, musta nahkalaukku olisi pakollinen hankinta. Koko saisi olla iso, jotta sinne saisi koulukirjat ja muut päivän aikana tarvittavat tavarat, olematta kuitenkaan kömpelön näköinen! Toinen keskikokoinen laukku saisi olla jonkun värinen, oli se sitten violetti, punainen tai sininen, niin väri saisi olla kirkas ja sävy täyteläinen. Vielä yksi laukku mahtuisi mukaan ja se saisikin olla pikkuruinen iltalaukku, mielellään sellainen joka käy moneen asuun, ehkä metallinen mutta muut värit eivät nekään ole poissa laskuista, kunhan se vain sopii siihen täydelliseen juhlamekkoon.

Huh huh, oli aikamoinen homma koota tämä postaus, mutta onneksi sen tein, sillä tätä tehdessä sain hyvin mietittyä omia mieltymyksiä vaatteiden ja asusteiden suhteen. Ja nyt tiedän mitä omaan perusvaatevalikoimaani kuuluu! Nyt siis vain kokoamaan sitä pikkuhiljaa ja harkiten.

net-a-porter

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti