sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Dress to impress

Ajattelin aloittaa tälläisen pienen juttusarjan, jossa seuraan kuvien ja muistiinpanojen kera isäni 50-vuotisjuhliin suunnitteilla olevaa juhlapuvun ideiointia, valmistelua ja valmistusta. Kerään inspiroivia kuvia, etsin ideoita catwalkeilta, valmistan kaavoja, ompelen ja puran...
Isäni juhlat ovat ensi toukokuussa, eli aikaa on vielä reilusti, mutta koska tapanani on jättää asiat viimetinkaan on hyvä aloittaa jo nyt suunnittelu. Olen jo luonnostellut ideoita paperille, mutta mitään valmista ideaa ei ole vielä. Ideoita on itseasiassa vähän liiankin kanssa, joten ajatuksia selvittääkseni keräilen tänne kaikki ideat ja yritän karsia ne karskilla kädellä. Pyrin keksimään lopullisen idean ja ehkä aloittelemaan kaavojenkin tekoa ennen uutta vuotta. Sillä saamme todennäköisesti uuden saumurin jouluna, joten ennen sitä en aio ommella mitään, koska haluan mekosta mahdollisimman laadukkaasti tehdyn, jotta se kestää käyttöä.
Kangas minulta löytyykin jo. Viimeiseltä Helsingin reissulta nappasin mukaan todella kauniin syvän sinisen joustosatiinin ja siitä mekko olisi siis tarkoitus tehdä. Joten koska kangas on jo valmiiksi on pakko ottaa huomioon mitä sillä määrällä saa tehtyä. Kangasta on kuintekin aika reilusti, joten ihan lyhyeen tuubimekkoon ei tarvitse tyytyä vaan voi tavoitella jotain vähän kunnianhimoisempaa. En aio, enkä edes osaa, tehdä mitään todella erikoista, mutta jotain kivaa ja vänkää pitäisi mekkoon keksiä. Eli vaikka malli olisi yksinkertainen ja pelkistetty, niin yksityiskohdilla pitäisi saada mekkoon näyttävyyttä.
Nyt kuitenkin vähän inspiraatiota fall 2009 catwalkilta:


Elie Saab. Tämä herra osaa kauniiden iltapukujen teon. Hänen pret-a-porter ja haute couture-mallistonsa notkuvat täydellisistä, upeasti viimeistellyistä iltapuvuista, joista minunlaiseni opiskelija voi vain uneksia. Pääntien koristelu on sykähdyttävän kaunis yhdistettynä mekon jäiseen väriin ja liehuvaan malliin. Omaan mekkooni voisin väsäillä jotain saman sorttista, mutta hieman maltillisemmin toteutettuna.

Elie Saab. Yksinkertainenkin malli toimii, jos kangas on riittävän mielenkiintoinen. Ihanaa kun tässä mekossa on taskut.
Carlos Miele. Tykkään kovasti toispuolesta hihasta ja olkapäällä keikkuvasta koristeesta. Jotain paljetteja tai helmiä voisin hyvinkin kuvitella ompelevani mekkoon sopivassa määrin. Liika blingbling ei kuitenkaan näytä hyvältä.
Siinä muutama kuva, mitään mieltä räjäyttävää ideaa ei vielä tullut, mutta hiljaa hyvä tulee. Jatkan ideoimista ja luonnostelua, laitan tänne aina välillä tietoa uusista ideoista ja keräilen lisää kuvia auttamaan ideoimista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti