tiistai 26. tammikuuta 2010

Pakkasaamu

 
 
 
 
 
 
 

Pitkästä aikaa otin kameran käteen ja lähdin ulos valokuvaamaan. Sisällä valo ei riitä minkään muun kuin kamalan pikselimössön ikuistamiseen, joten pitää uhmata pakkasta ja lähteä napsimaan kuvia aamuauringosta. Tänään nautiskelin vapaapäivästä. Heräsin kohtuullisen aikaisin, söin rauhassa aamupalaa, kävin aamulenkillä (joka tosin loppui lyhyeen kun toppauksista huolimatta meinasin paleltua), kiersin lähimmän kirpparin läpi ja tulin kotiin tekemään hyvää ruokaa ja siivoamaan. Oikein leppoisa päivä takana ja huomenna levänneenä kouluun. Meillä on luokkakuvaus, jota en odota kylläkään kovinkaan innokkaasti, kun otsahiuksien alta ei näe enää eteensä ja pakkanen pitää huolen, että hiukset ovat ihanan sähköiset. Muuten koulussa on luvassa tonttupukujen väsäilyä, joka on ihan hauskaa puuhaa, kunhan päästään kunnolla ompelussa alkuun. Ja ennenkuin huomaankaan se onkin jo viikonloppu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti