torstai 14. lokakuuta 2010

Popoja ja leninkejä

Juna Helsinkiin lähtenee asemalta siinä kymmenen aikoihin (ellei VR "yllätä" ja junat myöhästyvät joko lehtien, pakkasen tai ennustetun syysmyräkän ansiosta...) ja tarkoituksena olisi viettää vähän aikaa kenkä- ja vaatekaupoissa kierrellen. Lähden yksin matkaan ja näin saankin keskittyä missiooni 100%:sesti. Muutenkin on välillä kiva lähteä matkaan yksin, vaikka kavereiden kanssa shoppailu tietenkin on aivan parasta.

Kaverini ovat kuitenkin koulussa, joten suuntaan kulkuni aivan omin nokkineni Helsingin keskustaan. Reissun tarkoituksena olisi löytää talvikengät ja kiva ja laadukas arkimekko. Kohta jo edesmennyt musta trikoomekkoni on Gina Tricotista. Se alkaa kuitenkin olla niin nyppyinen, venähtänyt ja kulahtanut, etten kohta kehtaa enää liikkua se ylläni ihmisten ilmoilla... Joten sille pitäisi löytyä korvaaja. Maksoin tuosta mekosta joskus muistaakseni vajaan kympin, joten suuri menetys ei ole kyseessä. Mekko oli muutenkin vähän sellainen pakko-ostos, kun edellinen musta KappAhlin mekkoni sanoi itsensä irti ja tilalle piti nopeasti löytää korvaaja. Nyt on edessä sama tilanne, mutta elän toivossa, että löytäisin ginan mekon tilalle jotain vähän laadukkaampaa, tyylikkäämpää ja erikoisempaa.


Musta mekko olisi siis se numero uno, mutten aio kovin hanakasti taistella vastaan jos Se Täydellinen Yksilö sattuukin olemaan tumman harmaa tai -sininen. Olisin kovin iloinen jos löytäisin mekon, jossa on jotain ekstraa. Tuo ginan mekko on nimittäin aivan tavallinen musta, pitkähihainen ja vähän polven yläpuolelle jäävä mekko, jossa ei ollut mitään yksityiskohtia. Nyt kaipaisinkin jotain pientä mekon yleisilmettä piristämään. Isot taskut, huppu, vetoketjut, soljet, nyörit, laskokset, napit, erikoiset leikkaukset tai vaikka suuret kaulukset kävisivät. Mitään liian hörhelöistä en kuitenkaan kaipaa, sillä haluan, että mekko käy koulukäyttöön ja muuhun arkiseen toimintaan. Joten siinä pitää pystyä liikkumaan, eikä vaan pönöttämään ja sipsuttelemaan.

Toinen vielä tärkeämpi missio on löytää talvikengät. Luntahan on jo lupailtu moneen osaan maata ja täälläkin ensimmäiset hiutaleet leijuivat alas jo tiistaina, joten lämpimät kengät olisi kiva olla varalla, jos lunta sataakin yhtäkkiä hurjia määriä. Lämpimät kengät olisivat tulleet tarpeeseen jo tiistaina kun olin katsomassa tuota hitusen masentavaa jalkapallon maaottelua. Mieli olisi ehkä ollut edes rahtusen parempi jos varpaat olisivat pysyneet lämpiminä. Converset ovat elämäni rakkaus, mutta ne eivät kyllä lämmitä kovinkaan paljoa. Varpaat kohmeessa päätinkin, että tälle asialle on tehtävä jotain ja pian. Jos se ennustettu kylmin talvi tuhanteen vuoteen on tosiaan tulossa niin tarvitsen jotain joka estää varpaita muuttumasta mustiksi ja putoamasta matkalle.

Täydellisten talvisaappaiden etsintä olisi siis kyseessä. Olen jo varautunut, että niiden hinta saattaa nousta yli sataan euroon, sillä tahtoisin niiden olevan aitoa nahkaa. Värinä luultavasti musta, mutta jos joku erityisen kaunis tumman ruskea sattuisi kävelemään vastaan niin pitää niillekin antaa mahdollisuus. Korkoa saa olla enintään 5cm, mutta ei välttämättä ollenkaan. Ja olisi täydellistä jos kengät pohjassa olisi kunnon urat, että pysyisin pystyssä kun maa jäätyy ja salakavala lumi peittää jään aiheuttaen hengenvaaran. Saappaissa minulle vain aina tuppaa muodostumaan ongelmaksi se, että saanko tungettua huget pohkeeni niihin. Jos saappaissa on vetoketju, niin voin melkein 100%:n varmuudella sanoa, etten saa niitä jalkaani. Harmillisista. Voisihan niitä varmaan vielä suutarille venytettäväksi... hmm. Joka tapauksessa tarvitsen talvisaappaat, jotka ovat lämpimät, käyvät sekä hameiden että housujen kanssa ja joissa pysyy pystyssä liukkaalla kelillä. Nyt siis villasukat mukaan ja etsimään uusia popoja.

kuvat net-a-porter

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti