maanantai 12. lokakuuta 2009

Ihana Stella!



Stella McCartney on viime vuosina noussut yhdeksi lempisuunnittelijakseni Marc Jacobsin, Miuccia Pradan ja Alber Elbazin ohelle. Ihailen hänen supernaisellisia mekkojaan, henkäyksen keveitä neuleita ja täydellistäkin täydellisimpiä kenkiä. Ihailen myös hänen vakaumustaan eläintenoikeuksien puolesta.
Kelpuuttaisin Stellan mallistoista kaappiini melkein mitä tahansa, sillä mallistoista on vaikea löytää vaatetta, jota en itselleni kelpuuttaisi. En vielä perehtynyt tulevan kevään ja kesän mallistoon, mutta Stellan syksy näyttää todella herkulliselta. Tuo harmaa takki on kaikin puolin täydellinen ja jos budjetti antaisi myöten olisin jo net-a-porterissa sitä kärkkymässä. Mekkoja olikin sitten taas useampi. Violetti olisi täydellinen juhlamekko talven juhliin ja tuo kollaasin ensimmäinen mekko kävisi täydellisesti kouluun. Pitkä musta mekko on koristeltu pitsillä. Ja keskimmäisen kuvan pitsikoristeiset housut on yhdistetty ehkä täydellisimpään pureroon ikinä. Nyt pitäisi ehkä alkaa kaavoittaa tuollaisia pillimallisia housuja, jotka voisi koristella pitsillä.
Viime kevään mallisto oli väreiltään ihanan keveä ja raikas. Valkoinen, puuteri ja turkoosi ovat täydellisiä värejä kesään ja kevääseen. Ja edelleen haaveilen puuterinsävyisestä laatikkomallisesta jakusta, jonka voisi heittää lyhyen mekon päälle auringolta suojaamaan tai kun illalla tulee viileää. Tuo keskimmäinen mekko sai minut ihastumaan seeprakuosiin, jota en sitten koskaan tullut hankkineeksi... Ehkä ihan hyvä niin. Se toimii tuollaisena pienenä pintana todella hyvin, mutta koko vaatteen kattava seeprakuosi voisi olla vähän turhan paljon.
Edellisen syksyn mallisto tuntuu edelleen melko ajankohtaiselta. Pitkävartiset saappaat, paksut neuleet, valuvat mekot ja musta pitsi toimivat vuodesta toiseen. Olen kovasti yrittänyt koluta style.comin mallistoja läpi ja löytää jonkun hienon neuleen, jota voisin mummille vilauttaa ja kysyä josko hän sellaisen osaisi minulle tehdä, mutta vaihtoehtoja on liikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti